Kukkienkastelua ja oheistoimintaa

Tänään oli kukkienkastelukeikka Lumotussa puutarhassa. Siinä sivussa poimin vähän metsämansikoita. Ja tietenkin ihailin tunnelmaa ja vehreyttä.

Tämän puutarhan viehätys tulee ehkä siitä, että vaatimattomat ketokasvit viihtyvät näyttävämpien puutarhakasvien rinnalla. Sattumanvaraiselta vaikuttavat asetelmat täydentävät tunnelmaa. Kuluneet, elämää nähneet esineet ovat päässeet esille.

Pihapiirin metsämansikkakasvattamot tuottavat oikukkaasti satoa.

Ketoneilikka (Dianthus deltoides) sulkee sateella ja hämärässä kukkansa tiukasti suppuun. Siksi sitä ei aina huomaa. Ketoneilikka on harvinaistunut, ja lukeutuu silmälläpidettäviin lajeihin.

Maan uumenista löytyneet tahkonkivet lepäävät nyt.

Valkolehdokit (Platanthera bifolia) ovat edelleen parhaimmillaan. Ne viihtyvät nurmikon laidoilla ja metsänreunassa. Valkolehdokki on nykyään rauhoitettu.

Kurjenkello (Campanula persicifolia) on näyttävä, varsinkin valkoisena. Sitä on usein vanhoissa puutarhoissa.

Pyykkinarun luona voi levähtää välillä.

Maksaruoho on pakahtua vehreyteensä.

Orvokilla on monenlaiset kasvot.

Akileijaniitty laajenee vanhan navetan takana.

Tämä harjaneilikka on vanhaa kantaa.

Keisarinlilja on suorastaan julkea näyttävyydessään.

Mäkikuisman kukkiessa

Lapsena kaikkein ihanin luonnonkukka oli mielestäni mäkikuisma. Se kasvoi niin lehtevänä ja heleänä vaatimattomissa ja kuivissa kasvupaikoissa. Mäkikuisman kukkiessa tuoksui aina keskikesä!

 

Mäkikuisman (Hypericum perforatum) kukat ovat aurikoisen keltaiset, ja niissä on paljon yksityiskohtia; heteitä, täpliä ja viiruja. Lehdet ovat kauniin väriset, mielestäni vähän oliivinvihreään vivahtavat.

Maljakkoon olen kylläkin tainnut poimia särmäkuismaa (Hypericum maculatum). Maljakko on Kupittaan saven.

Kun kukkia poimii, voi joskus tulla salamatkustajia. Tämä hieno vaalea hämähäkki pelastautui alassuin kuivumassa olleen maljakon reunalle. Kuljetin sen parvekkeelle ja puhalsin varovasti kaiteen yli. Hienosti se liiteli lankojensa varassa alas nurmikolle.

Vuorimunkki

Viime kesänä havaitsin läheisen soraharjun rinteellä kiinnostavannäköisen kasvin. Se muistutti purtojuurta tai ruusuruohoa, mutta ei selvästikään ollut kumpikaan niistä. Selaamalla Luontoporttia päädyin siihen, että kasvin täytyy olla vuorimunkki (Jasione montana).

Tänä kesänä kasvi löytyi samasta paikasta. Havaitsin pari muutakin kasvustolaikkua metsänrajassa. Kasvupaikka on vuorimunkille sopiva: kuiva, paahteinen hiekka-soraharjun rinne. Aivan lähellä kasvaa muitakin kuivien, aukeiden paikkojen kasveja: ketoneilikkaa, ketoruusuruohoa ja peurankelloa. Vuorimunkki on Suomen luonnon alkuperäislaji. Se on vuoden 2019 Suomen kasvien punaisessa listassa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Sitä kasvaa Etelä-Suomessa harvakseltaan, mutta hajaesiintymiä on vähän pohjoisempanakin. Vuorimunkki kuuluu kellokasvien heimoon.

Innostuin sen verran, että harrastin vähän vuorikiipeilyä lähirinteillä, mutta vuorimunkkia ei löytynyt enempää. Sen sijaan löytyi pari hylättyä kaatopaikkaa - mikä siinä on, että harjumuodostelmien korkeimmat kohdat houkuttelevat dumppaamaan vanhat patjat ja ruohonleikkurit luontoon?

Vuorimunkki osoittautui haastavaksi valokuvattavaksi, erityisesti tuulisella säällä.

Kukkienpoimintaetiketti

Olen oppinut kantapään kautta, että on oikeita ja vääriä paikkoja poimia kukkia: Ei kannata poimia naapurin pihalta, eikä kukkaruukussa kasvavaakaan kuulu poimia. Äidilläni on moneen asiaan pedagoginen asenne. Häneltä olen oppinut, että ainutta kukkaa ei saa poimia, ei myöskään mitään harvinaista. Äidin paras vinkki on kuitenkin se, että siivoaminen on paljon kivampaa, jos ensin poimii maljakoihin kukkia!

Olen kehittänyt vuosien kuluessa (lähinnä itseäni varten) kukkienpoimintaetiketin:

• Poimi niin, että kukaan ei huomaa, että olet poiminut. 
• Varo tallomasta norsupolkuja.
• Poimi yhdestä paikasta vain muutamia kukkia, että muillekin jää ihailtavaa.
• Ainoat kukkayksilöt kannattaa jättää poimimatta.
• Jätä harvinaiset lajit kokonaan rauhaan.
• Toisten pihoilta tai liian läheltä asutusta ei kannata poimia.
• Poimi vain kukkia, joiden nimen tunnet.
• Parasta olisi poimia aamulla varhain tai illalla myöhään, niin kimppu kestää paljon pitempään.
• Poimi kukat vähän nuppusina, niin saat ihmetellä kukkien puhkeamista, ja kukat säilyvät hyvinä pitempään.
• Poimi vain kukkia, joiden tiedät kestävän maljakossa. 
• Saksilla saat siistiä jälkeä.
• Pese maljakko huolella jokaisen käytön jälkeen.
• Kun olet poiminut luonnonantimia, kunnioita niitä: Huolla kukkakimppuasi, nypi pois kuihtuneet, saksi uusi imupinta, vaihda vettä ja ihaile!

Raskin poimia yhden ruusuruohon, kun se näyttää levinneen hyvin. Maljakko on Kupittaan saven.

Juhannuskimppu

Minun juhannuskimppuni on mieluiten kookas ja värikäs. Sen pitää ehdottomasti olla luonnonkukista. Lähipientareilta löytyi eilisiltana paljon poimittavaa. Hämärän hetki lähestyi, ja värit tuntuivat syventyvän. Kurjenkellot olivat puhjenneet!

Kimpussa on 15 eri lajia.

Nyt on kurjenkellojen aika.

Herkkyyttä.

Angervo on näyttävä mutta herkkä.

Siankärsämö on ihastuttava, erityisesti vaaleanpunertavana, mutta haju on minusta tyrmäävä.

Kannusruoho on yksi lempikukistani, ja näyttävimpiä luonnonkukkia.

Lajikirjoa.

Heinät herkistävät kimpun. Etsin nuokkuhelmikkää, mutta se oli jo varisemisvaiheessa.

Kimppu on paitsi värikäs, myös tuoksuva. Sen paikka on siis parvekkeella. Juhlistan juhannusta kauneimmalla pöytäliinallani. Sain liinan aikoinaan joskus 1980-luvun lopulla kummitädiltäni, joka oli löytänyt sen kirpparilta. Liina on oletettavasti 1900-luvun alkupuolelta. Voi kuvitella, että sen käsin kirjaillut kuviot ovat ennen lukemattomia pesuja ja aurinkoisia päiviä olleet varsin heleät. Liina on minusta vanhentunut kauniisti. Se on paikoitellen vähän risa, mutta lempiliinani yhtä kaikki.

Lentokala.

Meriteema jatkuu helmassa.

Laiva uhmaa myrskyä.

Yllätysunikot

Poimimme eilen illansuussa äidin puutarhasta juhannusviikon kimpun. Illan niukkenevassa valossa valkoiset kukat hehkuivat ja houkuttelivat yölentäjiä. Kimppuun kerääntyi valkoista kurjenkelloa, isotähtiputkea, jalovuokkoa, tuoksuneilikkaa, harjaneilikkaa ja unikkoa. Illalla yleisvaikutelma oli valkoinen, hillitty ja kehittyvä.

Parvekkeella oli vielä vähän valoa. Maljakko on Erkkitapio Siiroisen Gardenia vuodelta 1976.

Isotähtiputken lehdet ovat kauniit!

Unikot ovat vielä täysin nupussa. Mitä värejä mahtaa puhjeta?

 Aamulla unikot olivat jo täydessä kukassa: keltaista! 

Kun unikot poimii nuppusina, säilyvät ne maljakossa hyvinä pari päivää. Siitepöly kyllä helposti tahrii pöytäliinan.

Nyt kimppu on kesäinen ja hehkeä.

Unikot sopivat hyvin tällaisiin rönsykimppuihin, mutta yksittäisestäkin unikosta saa upean minimalistisen asetelman.

Lumotusta puutarhasta

Vanhempani asuvat maalla, vanhassa pihapiirissä. Tänään meillä oli perinteiset mansikkatalkoot. Työleirin jälkeen tehtiin äidin kanssa ns. puutarhakävely. Ainakin tunti siihen kului, vaikka ei edes kovin paljon pysähdelty. Katsottiin vain missä vaiheessa mikäkin kasvi on, ja mitä uutta ja yllättävää on ilmaantunut.

Äidin puutarha on yksityiskohtia täynnä: ruukku- ja kiviasetelmia, vanhoja tarvekaluja, kulunutta ja rikkinäistäkin tavaraa.  Mutta äidin sommittelutaito on mielestäni vailla vertaa! Kivet ovat hänen heikkoutensa, mutta vaikkapa linnunsulat, oksat ja kävyt ovat yhtä lailla mieluisia. Luonnonkukat ja puutarhakukat rönsyävät rinnakkain. On metsänreunaa, peltoa ja vanhaa hedelmätarhaa. Ja äidin suojelutoimenpiteiden ansiosta on pikku hiljaa kasvamassa tammimetsikkö.

Kukkamaan laidalla on vanha kuppikivi.

Valkoisen kurjenkellon hauska hyrrämäinen mutaatio.

Keltainen kurjenmiekka

Käsienpesupaikka.

Käpyasetelma.

Lehtoneidonvaippa nousemassa.

Postilaatikolla.

Vanhan omenapuun katveessa.

Ulkohuoneen astinkivi.

Orvokki on siementänyt itse, samoin ketunleipä (käenkaali).

Käsienpesupaikan pieni ja boheemi kimppu.

Aarteita.

Ruukku on äidinäidin vanha, valmistaja Ekeby.

Tuoksuneilikkaa akileijapedillä.

Unikko.

Valkolehdokit ovat salaperäisiä! Juhannusyönä niiden tuoksu kantaa kauas.