Viime kesänä havaitsin läheisen soraharjun rinteellä kiinnostavannäköisen kasvin. Se muistutti purtojuurta tai ruusuruohoa, mutta ei selvästikään ollut kumpikaan niistä. Selaamalla Luontoporttia päädyin siihen, että kasvin täytyy olla vuorimunkki (Jasione montana).
Tänä kesänä kasvi löytyi samasta paikasta. Havaitsin pari muutakin kasvustolaikkua metsänrajassa. Kasvupaikka on vuorimunkille sopiva: kuiva, paahteinen hiekka-soraharjun rinne. Aivan lähellä kasvaa muitakin kuivien, aukeiden paikkojen kasveja: ketoneilikkaa, ketoruusuruohoa ja peurankelloa. Vuorimunkki on Suomen luonnon alkuperäislaji. Se on vuoden 2019 Suomen kasvien punaisessa listassa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Sitä kasvaa Etelä-Suomessa harvakseltaan, mutta hajaesiintymiä on vähän pohjoisempanakin. Vuorimunkki kuuluu kellokasvien heimoon.
Innostuin sen verran, että harrastin vähän vuorikiipeilyä lähirinteillä, mutta vuorimunkkia ei löytynyt enempää. Sen sijaan löytyi pari hylättyä kaatopaikkaa - mikä siinä on, että harjumuodostelmien korkeimmat kohdat houkuttelevat dumppaamaan vanhat patjat ja ruohonleikkurit luontoon?
Vuorimunkki osoittautui haastavaksi valokuvattavaksi, erityisesti tuulisella säällä.