Troppeja värikaipuuseen

Pitkän ja pimeän syksyn ja talven jälkeen poden värikaipuuta. Siihen onneksi löytyy pöytäliina- ja maljakkovarastoa penkomalla heti apua.

Jo pari narsissia riittää tuomaan iloa ja valoa.

Olen saanut ison, värikkään kankaan 90-luvun alkupuolella kummitädiltäni. Kankaan on Finlaysonille suunnitellut Seija Ranttila. Olen vasta hiljattain kääntänyt reunat ja ommellut ne käsin, ja niin kankaasta tuli pöytäliina. Liina sopii hyvin kevään juhliin, pääsiäiseen ja vappuun.

Maljakko on Kupittaan saven ja ilmeisesti 50-luvulta. Pidän erityisesti Kupittaan saven yksivärisistä, hiukan rouheista astioista, joissa on kiiltävä lasitus. Niitä eivät keräilijät sen suuremmin himoitse. Olen vuosien varrella ostanut paljon värikkäitä maljakoita ja kulhoja kirppiksiltä pikkurahalla.

Narsissit pysyvät viileänä keväänä hyvinä ulkosalla jopa viikkoja.

Pikkunarsissit ovat vastustamattomia. Tänä vuonna asettelin muoviruukut huolettomasti vanhaan E-tukkukaupan koivuviilulaatikkoon. Pohjalle vain paksu kerros Turun Sanomia, ruukut lehtien päälle, ja parvekeasetelma oli valmis.

Laatikko löytyi aikoinaan 80-luvun lopussa salolaiselta kirppikseltä. Aikaisemmin se on palvellut lähinnä arkistolaatikkona. Ilahduin, kun keksin sille esteettisemän käyttötarkoituksen.

Tämä kimppu on vielä aivan nuppuinen, mutta lehdet ovat hehkeät.

Poimin kevätkaipuuseeni myös valkovuokkoja. Niiden aika alkaa olla täällä Etelä-Suomessa jo käsillä. Yritän yleensä poimia kaikki kukkaset mahdollisimman nuppusina, jotta ne kestäisivät maljakossa pidempään. Sitä paitsi kukkakimppujen kehityksen kaikkia vaiheita on hauska seurata.

Kimppujen takana kaukaisuuteen tuijottaa Sunnuntai, joka on pelastettu kirppismarkkinoilta kotiin kahdella eurolla.

Pieni valkovuokkokimppu kasvoi ja kehittyi niin, että seuraavana päivänä jouduin jo jakamaan kimpun kahteen maljakkoon.

Minulla on kaksi ihastuttavaa lasista maljakkoa, jotka sopivat erityisen hyvin pienille ja hentoisille kevätkukille. Violetin olen saanut kummitädiltäni 80-luvun lopussa, ja vihreän olen ostanut kirppikseltä vähän myöhemmin. Maljakot ovat Riihimäen lasin ja mallin nimi on Hyasintti.

Värikkäät maljakot synnyttävät valon mukaan muuttuvia heijastuksia.

Luonnossa ei vielä ruoho juuri viheriöi, mutta värejä löytyy kyllä. Sinivuokkojen sinisyys aiheuttaa joka vuosi ihmetystä.

Kuinka hienostunut yhdistelmä: vuokkojen sinisyys nutrianruskealla maatuvien lehtien pedillä.

Jos vihreyttä kaipaa, on sammaleella sateisen syksyn ja talven jälkeen erityisen hyvät kasvuolosuhteet. Metsässä on nyt satumaista!

Sammal on kotonaan vanhan juurakon pinnalla.

Mustikankukkia talven keskellä

Ennen joulua maljakkoon asetellut mustikanvarvut alkoivat viikon kuluessa paisuttaa silmujaan. Tuore vehreys muuttui näkyvämmäksi. Kellomaiset, herkät kukkaset avautuivat pian. Nyt voisi kuvitella, että jonkin ajan kuluttua olisi satoa tiedossa, jos vain pölyttäjät löytäisivät paikalle!

Pienessä kimpussa on mustikanvarpujen lisäksi puolukanvarpuja ja hiukan liekoa. Puolukanvarvutkin ovat alkaneet kasvattaa vaatimattomia kukintoja.

Varvut on aseteltu Kupittaan Saven arkaaisen oloiseen maljakkoon, joka korostaa vaatimattomiakin kasveja kauniisti. Maljakon lasitus on eloisan epätasainen, ja savipinta on viimeistelty huolettomasti.

Valkoisten kukintojen lisäksi on alkanut ilmaantua heleänvihreitä lehtiä. Mustikanvarvut ovat sellaisenaankin kauniita, mutta tällainen kasvun ihme kaamoksen keskellä ilahduttaa.

Metsän antimet on kerätty vanhan pihapiirin kotimetsästä pimeänä, vesisateisena iltapäivänä. Päivä ei tuntunut ollenkaan valkenevan, mutta otsalampun valossa pärjäsi. Tällä kertaa ei sentään tarvinnut etsiä varpuja lumen alta käsikopelolla.

Metsäretken varsinainen tarkoitus oli löytää aineksia seppeleisiin. Nämä varvut jäivät siitä urakasta yli.

Saatan istua pari tuntia ihan paikallani ja tuijotella kukintoja lähietäisyydeltä. Nenäni tavoittaa  vienon, metsäisen tuoksun.

Kukintoja taitaa puhjeta vielä lisääkin!

Elokuun keltaiset kukat

Kun kultapallot ovat parhaassa kukassaan, tietää, että kesä alkaa olla lopuillaan. Kultapallo on perinnekasvi, joka tyytyy vähään. Se ei vaadi kasvupaikaltaan paljon, ja maljakossakin se jaksaa sinnitellä kauniina toista viikkoa.

Kultapallo saa hyvälle tuulelle!

Haluan pitää maljakkoon poimittujen kultapallojen varret mahdollisimman pitkinä. Kultapallo on sen verran näyttävä kukkija, että jo muutama varsi riittää. Maljakko saa mielellään olla korkea.

Yksinkertainen maljakko on 80-luvulta.

Siperianunikko kukkii lähes koko kesän. Puhjenneen kukan terälehdet putoavat melko nopeasti, eikä siperianunikkoa siksi useinkaan näe maljakkoon poimittuna. Mutta jos kukat poimii nuppuvaiheessa, saa muutaman päivän kestävän näyttävän kimpun. Siitepöly saattaa kyllä aiheuttaa sotkua, joten valkoinen pöytäliina ja siperianunikko eivät oikein sovi yhteen.

Kuin kerättyä auringonpaistetta!

Siperianunikko on niin hehkuvanvärinen ja persoonallinen, että jo yhdestä kukasta saa taiteellisen asetelman. Se on kaunis jo nuppuvaiheessa.

Kupittaan saven maljakko 50-luvulta sopii hyvin yhdellekin kukalle.

Lähijoutomailla kasvaa runsaasti kultapiiskua. Tänään poimin seuraksi vähän kissankelloja. Kultapiisku ei kestä maljakossa kovin pitkään, mutta pari päivää sentään. Kissankello sen sijaan on kestävä.

Keltainen ja sininen ovat hyvä vastapari.

Kultapiiskut ovat vähän jäykkiä, joten maljakossa on hyvä olla avautuva suuaukko.

Välimerensininen maljakko on 50-luvulta. Siinä moni kimppu näyttää kauniilta.

Sininen heijastus valkoisella liinalla.

Juhlien jälkeen

Meillä oli eilen vieraita. Juhlia on kiva valmistella, kun tulossa on rakkaita ystäviä. Usein blogeissa näkee upeita juhlakuvia. Valmistelutouhuissa minulta kuitenkin unohtuu valokuvaaminen.

Mutta juhlien jälkiä siivoillessa on kiva vielä fiilistellä ja muistella tunnelmia! Kaikille taisi onneksi tulla vatsa täyteen, ja emäntä kaatoi viiniä vain yhden vieraan syliin, aika reilusti tosin. Vieras suhtautui asiaan ihailtavan tyynesti.

Näistä laseista on juotu pitkään säästeltyä kuohujuomaa. Reunamilla on mansikkatahroja ja huultenkuvia. Nam ja kiitos Pasille! Alle 18-vuotiaat maistelivat seljankukkajuomaa.

Upealle tuliaisruusulle täydellisen sopiva maljakko vuoti, mutta onneksi maltillisesti. Tämä viiden euron kirpparihankinta ei tainnutkaan olla ihan niin hyvä löytö kuin luulin. Mitä tehdä kauniille maljakolle, joka ei pysty perustehtäväänsä? Vähän pahaa tekisi heittää pois näin upea Kupittaan saven maljakko.

 

Tämä Kupittaan saven maljakko ei pidä vettä!

Seuraavaksi paras maljakko löytyi vasta tänään. Mutta ruusu ei ota kantaa maljakkoonsa. Se on ilmeisen tyytyväinen, ja tänään auennut vielä kukkeammaksi.

Musta (oikeastaan koboltinsininen) maljakko on Erkkitapio Siiroisen ja vuodelta 1976.

Konvehteja jäi maisteltavaksi iltapäiväkahvin kera.

Lautanen on Arabian Helios-sarjaa 1960-luvulta.

Suopayrtit ovat lähipientareilta. Ne ovat ilmeisesti vanhan puutarhan jäänteitä. Minusta tämä yksinkertainen, vienon vaaleanpunainen lajike on erityisen viehättävä.

Maljakko ja kulho ovat Kupittaan saven tuotantoa.

Kimpussa suopayrtin lisäksi keltamataraa, ahdekaunokkia, angervoa ja vuohenkelloa.

Suopayrtit muodostavat runsaita kasvustoja. Niitä löytyy usein vanhoista pihapiireistä.

Kiitos Pasille, Katariinalle, Anastasialle ja Aleksandralle rennosta ja hauskasta illasta!

Mäkikuisman kukkiessa

Lapsena kaikkein ihanin luonnonkukka oli mielestäni mäkikuisma. Se kasvoi niin lehtevänä ja heleänä vaatimattomissa ja kuivissa kasvupaikoissa. Mäkikuisman kukkiessa tuoksui aina keskikesä!

 

Mäkikuisman (Hypericum perforatum) kukat ovat aurikoisen keltaiset, ja niissä on paljon yksityiskohtia; heteitä, täpliä ja viiruja. Lehdet ovat kauniin väriset, mielestäni vähän oliivinvihreään vivahtavat.

Maljakkoon olen kylläkin tainnut poimia särmäkuismaa (Hypericum maculatum). Maljakko on Kupittaan saven.

Kun kukkia poimii, voi joskus tulla salamatkustajia. Tämä hieno vaalea hämähäkki pelastautui alassuin kuivumassa olleen maljakon reunalle. Kuljetin sen parvekkeelle ja puhalsin varovasti kaiteen yli. Hienosti se liiteli lankojensa varassa alas nurmikolle.

Kukkienpoimintaetiketti

Olen oppinut kantapään kautta, että on oikeita ja vääriä paikkoja poimia kukkia: Ei kannata poimia naapurin pihalta, eikä kukkaruukussa kasvavaakaan kuulu poimia. Äidilläni on moneen asiaan pedagoginen asenne. Häneltä olen oppinut, että ainutta kukkaa ei saa poimia, ei myöskään mitään harvinaista. Äidin paras vinkki on kuitenkin se, että siivoaminen on paljon kivampaa, jos ensin poimii maljakoihin kukkia!

Olen kehittänyt vuosien kuluessa (lähinnä itseäni varten) kukkienpoimintaetiketin:

• Poimi niin, että kukaan ei huomaa, että olet poiminut. 
• Varo tallomasta norsupolkuja.
• Poimi yhdestä paikasta vain muutamia kukkia, että muillekin jää ihailtavaa.
• Ainoat kukkayksilöt kannattaa jättää poimimatta.
• Jätä harvinaiset lajit kokonaan rauhaan.
• Toisten pihoilta tai liian läheltä asutusta ei kannata poimia.
• Poimi vain kukkia, joiden nimen tunnet.
• Parasta olisi poimia aamulla varhain tai illalla myöhään, niin kimppu kestää paljon pitempään.
• Poimi kukat vähän nuppusina, niin saat ihmetellä kukkien puhkeamista, ja kukat säilyvät hyvinä pitempään.
• Poimi vain kukkia, joiden tiedät kestävän maljakossa. 
• Saksilla saat siistiä jälkeä.
• Pese maljakko huolella jokaisen käytön jälkeen.
• Kun olet poiminut luonnonantimia, kunnioita niitä: Huolla kukkakimppuasi, nypi pois kuihtuneet, saksi uusi imupinta, vaihda vettä ja ihaile!

Raskin poimia yhden ruusuruohon, kun se näyttää levinneen hyvin. Maljakko on Kupittaan saven.