Sisiliskoja ja muuta elämää Vanhassa pihapiirissä

Sisiliskot alkavat pikku hiljaa etsiytyä talvehtimispaikkoihinsa. Tänään lämmin ja aurinkoinen sää kuitenkin vielä houkutteli näitä vaihtolämpöisiä otuksia paistattelemaan päivää vanhassa pihapiirissä.

Koivunsiemen kuvan ylälaidassa antaa mittaluokkaa tämän yksilön koosta. Väri on hienostuneen vaaleanruskea.

Sisiliskoyhdyskunta on pikku hiljaa kasvanut, kun kissat eivät ole päässeet niitä häiritsemään. Vanhassa pihapiirissä on liskoille sopivia lämpimiä kivijalkoja, koloja ja elämää nähnyttä puutavaraa. Erityisen hyvin ne viihtyvät puutarhapöydän ja -keinun alle rakennetun terassiritilän alla. Sieltä ne livahtavat auringon lämmittämälle laudalle, kun arvioivat sen olevan turvallista.

Lyhdyt syttyvät muinaistulien yönä. Iltapäivällä terassilla on vielä aurinkoisia kohtia, joihin lisko hakeutuu. Aika mukava taiteellinen vaikutelma!

Sisiliskot ovat arkoja otuksia, mutta tottuvat kyllä ihmisiin, jos niitä ei turhaan hätyyttele. Äkkinäisistä liikkeistä ne eivät pidä. Jos paha vaara uhkaa, sisilisko saattaa pudottaa häntänsä hämätäkseen vihollistaan. Tämä saattaa pelastaa liskon hengen, mutta samalla heikentää sen elinmahdollisuuksia. Lisko kerää vararavintoa häntäänsä, ja talvea vasten hännän menetys voi olla kohtalokasta. Uuden hännän kasvattaminen vie myös paljon energiaa. Sisilisko on Suomessa rauhoitettu.

Vaaran uhatessa on helppo pujahtaa laudan alle tai varvikkoon.

Tänään esiintyvien liskojen väritys vaihteli vaaleanruskeasta lähes mustaan. Yksi liskoista oli oliivinvihreään vivahtava. Pienemmät liskot olivat usein ainakin osittain ruosteenruskeita.

Lautojen välistä kurkistaa muutakin kuin liskoja; luonto pyrkii valtaan.

Sisiliskot voivat elää jopa kymmenvuotiaiksi. Ne saavuttavat sukukypsyyden vasta neljäntenä kesänään. Poikasia saattaa syntyä 3-10 kerralla. Naaras hautoo munia sisällään. Lähes heti muninnan jälkeen poikaset kuoriutuvat ohuista kalvoista ja pärjäävät itse.

Tällä liskonpoikasella on kaunis ruosteenruskea väritys.

Sisilisko on vähän salaperäinen. Kansanperinteessä sisiliskoon on liitetty monenlaisia uskomuksia. Sitä ei ole saanut tappaa, koska sen on sanottu olevan pääpuolestaan ihmisen ja häntäpuolestaan käärmeen sukua. Murteissa sillä on ollut lukuisia nimityksiä: sikaliiska, sikaliisko, sikaliska, sikalisko, sikolisko, sisalisko, sisarlieska, sisarliisa, sisarlisko, sisarniska, sisilieska, sisiliesko, sisiliisko, sisiliusko, sisiniska, sisolieska, sisolisko, sisälisko, sysilieska.

Liskon suomupintainen nahka on eloisa ja koristeellinen.

Lisko tarkkaili niska kenossa minua ja kameraa.

Tämä lisko näyttää pikkuisen pullealta keskivartalostaan.

 
Myös sammakot viihtyvät vanhassa pihapiirissä. Juuri nyt iltaisin vilisee pikkuruisia sammakonpoikasia. Askeliaan on varottava, ettei tule vahingossa talloneeksi niitä.

Pikkuruinen rupisammakon poikanen on soma.

 

Maksaruohot kasvavat komeina, mutta peuraverkkoa ei pidä unohtaa laittaa yöksi.

Elokuisen viljapellon katselemisesta tulee vähän haikea olo. Kohta on syksy.

Hyvää Suomen luonnon päivää!



Lähteet:
Sammakkolampi.fi: http://www.sammakkolampi.fi/lajit/sisilisko.html
Suomen luonto: https://suomenluonto.fi/uutiset/oppivatko-sisiliskot/
Kielikello: https://www.kielikello.fi/-/sisilisko
Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisilisko

Kesäiltana Vanhalla Malmilla

Paraisten Vanha Malmi on löytämistään odottava helmi sille, joka pitää viipyilevästä tunnelmasta ja lehtevään maisemaan sirotelluista vanhoista rakennuksista. Turistit eivät vielä kansoita kapeita kujia.  Mutta epäilemättä tähän on tulossa muutos, kun kotimaan matkailijat etsivät uusia elämyksiä.

Vanha Malmi (Gamla Malmen) on Paraisten historiallinen keskusta, jonka Museovirasto on määritellyt valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Alueella on asunut käsityöläisiä ja merimiehiä. Se on hyvin säilynyt puutaloalue, jonka useimmat talot ovat 1800-luvulta, osa jopa 1700-luvun lopulta.

Vanhaa Malmia voi lähestyä monesta suunnasta. Suoraan vanhan alueen ytimeen pääsee esimerkiksi ylittämällä Kirkkosalmen viehättävää kävelysiltaa pitkin. Paraislaisten suissa Kirkkosalmi on kotoisasti Suntti (Sunden). Tämä kaupunkia halkova ruopattu kanaali on valmistunut vuonna 1934. Se on kätevä kulkuväylä sekä huvikseen että asioidakseen veneileville.

Suntti (Kirkkosalmi) halkoo Paraisten keskustan. Illan viimeinen valo on kerääntynyt kirkonpuoleiselle rannalle.

Ilta oli jo sen verran pitkällä, että varjot syvenivät ja toivat omanlaisensa tunnelman kujanteille. Hiljaistakin oli, koska autoilla on vain rajattu pääsy alueelle. Talojen pitkät ja kujia reunustavat julkisivut muodostavat suojaisia pihapiirejä, joista kuului kotoisten puuhien ääniä; joku perhe aterioi ulkosalla, joku taas ulkoilutti koiraa.

Tätini kertoo, että tässä talossa on aikoinaan ollut suutarinverstas.

Isotätini asui aikoinaan pitkään alueella, isomman talon pihapiirissä sijaitsevassa pienessä piharakennuksessa. Iitu-täti (Ida) kuoli 1990-luvun lopussa lähes 95-vuotiaana. Hän oli lähes loppuun asti itsenäinen, ja liikkui paljon polkupyörällä. Muistan, kuinka kyläilimme hänen pienessä kodissaan, joka oli tyystin vailla mukavuuksia.

Iitu-täti ei koskaan mennyt naimisiin, vaikka kosijoitakin ilmeisesti oli. Hän sai elantonsa sekalaisista maataloustöistä, ja hevosista hän piti erityisesti. Kun syrjäkylällä sijainnut kotitalo piti äidin kuoleman jälkeen myydä, muutti Iitu Malmille.

Iitu-täti asui aikoinaan tässä pikkuruisessa talossa.

Maasto on vaihteleva, ja osa taloista on rakennettu rinteeseen. Vanhat lehtipuut kehystävät kauniisti historiallisia rakennuksia. Täällä lounaisrannikolla hyvin viihtyvä saarni on niistä

minun suosikkini.

Nykyäänkin alueelle hakeutuu asumaan käsityöläisiä ja luovien alojen edustajia. Myös lapsiperheet arvostavat turvallista ja historiaa huokuvaa asuinympäristöä.

Vanha Malmi on aivan kirkonmäen tuntumassa. Paraisten keskiaikainen kivikirkko hienoine holveineen ja kattomaalauksineen on tutustumisen arvoinen. Ympäröivällä kauniilla hautausmaalla kannattaa myös kierrellä. Paraisten kirkon alkuperäistä saarnastuolia voi ihastella Kansallismuseossa, mutta onneksi kirkossa on siitä kopio.

Parainen on kaksikielinen, mutta enemmistö puhuu ruotsia. Paraistenruotsia kannattaa jäädä hetkeksi kuuntelemaan, jos saa tilaisuuden. Siinä on oma nuottinsa ja oma sanastonsa, ja se kuulostaa vähän muinaiskieleltä.

Tässä 1900-luvun alusta pieni näyte, jonka tätini on saanut perimätietona:
"He dånar i fåjsån, he kåmbär dassabådd." ("Det dånar i farstun, det kommer dansbud.")
Suomennettuna: "Eteisessä paukkuu, tulee tanssiviesti."
Vanhaan aikaan nimittäin ilmoitettiin lato- ym. tansseista kulkemalla talosta taloon ja kolistelemalla kepillä nurkkia. Tämän on kertonut tädilleni Seivis-Olga, joka toimi opettajana Kirjalan koulussa, ja joka oli syntynyt vuonna 1905.

Ja tämä tätini ja monen muun paraislaisen suusta: "Tå man inga veit." Vapaasti suomennettuna: "Ei voi tietää."

Tässä talossa sijaitsi aikoinaan osuuskauppa.

Vanhan Malmin joulumarkkinat ovat tunnelmallinen joulunajan tapahtuma. Tänä vuonna joulumarkkinat järjestetään lauantaina 14.12. klo 12-16.

Tässä talossa oli lapsuudessani kirjasto. Sain sieltä ensimmäisen kirjastokorttini, joka oli pahvinen ja muistaakseni vaaleanpunainen.

Puomit kuvan etualalla toimivat ennen "hevosten parkkipaikkana".

Lähteet:
Museovirasto: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1798
Paraisten kaupunki: https://www.parainen.fi/web/kommunerna/pargas/sevardheter/fi_FI/sevardheter/
Vanhan Malmin asukasyhdistys: https://www.gamlamalmen.com/?page_id=10

Veteen heitetty kivi

Alvar Aalto -viikon inspiroimana asettelin viimeisimmän kirppislöytöni iltapäiväauringon valaisemalle pöydälle. Ensin vain ihailin valoja ja varjoja ja hennonvihreää väriä. Melkein unohdin kuvata.

Veteen heitetyn kiven aiheuttamat laajenevat ympyrät

Aino Aalto suunnitteli kuuluisan Bölgeblick-lasisarjansa vuonna 1932, ja tuli sillä Karhulan lasin suunnittelukilpailussa toiseksi. Myöhemmin, vuonna 1936, Aallon lasisto palkittiin Milanon triennaalissa kultamitalilla.

Lasi vivahtaa vihreään.

Aino Aallon suunnittelutyön alkuajatuksena oli mielikuva veteen heitetyn kiven laajenevista renkaista. Lasisarjan tuotannossa oli iso merkitys lasisuunnittelija Göran Hongellilla, joka muokkasi lasistoa teolliseen tuotantoon sopivaksi. Lasisto on muuttunut matkan varrella paljon. Aluksi esimerkiksi aallot olivat huomattavasti kulmikkaampia, mutta kolhiutuivat herkästi säröille.

Valoja ja varjoja.

Minun pikkuiset (n. 14,5 senttiä) pikkuleipälautaseni löytyivät paimiolaiselta kirppikseltä euron yhteishintaan. Lautasia on viisi. Tietenkin rupesin heti mielessäni kehittelemään erilaisia tarinoita: Ehkä lautaset ovat kuuluneet Paimion parantolassa käytettyihin astioihin! Parantola valmistui vuonna 1933, joten olisihan se aika loogista, että Aino Aallon uutuuslasistoakin hyödynnettäisiin, etenkin kun parantola oli Alvar ja Aino Aallon yhteinen kokonaistaideteos, jossa jokainen yksityiskohta oli tarkkaan suunniteltu.

Lasia vai vettä?

No, todennäköisesti lautaset ovat myöhempää tuotantoa, mutta selvä vanhan lasin leima niissä kyllä on. Pohjat ovat käsin hiotut ja pienet kuplat ja juonteet elävöittävät pintaa. Väri on ilmeisesti suomalaisessa "luonnonvärisessä" lasissa tyypillinen.

Lautaset ovat nykykäyttöön vähän pieniä, mutta pikkuleiville tai pikkupullille ne ovat aivan passelit.

Hyvää Alvar Aalto -viikkoa! Aion käydä viikon aikana muissakin teemakohteissa kuin Paimion parantolassa.

Paimion parantola

Lähteitä:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2016/11/aino-aallon-vai-goran-hongellin.html
https://collection.designmuseum.fi/fi/item/bolgeblick-lasisto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aino_Aalto

Luonto ottaa lopulta omansa

Ihmisen toiminta jättää jälkiänsä, mutta osa niistä haalistuu pikku hiljaa, ja luonto valtaa menetettyjä alueita takaisin. Se on minusta lohdullista. Ensin alkaa kasvaa korkeaa ruohoa ja ujoa sammalta, sitten vähitellen pensaita ja puita.

Kävelyreittini varrella on kaupungin vanha varikkoalue, jota ei ilmeisesti enää juuri käytetä. Suljettua aluetta markkeeraavat puomit ja betoniporsaat.

Tämän betoniporsaan olemus on lempeä!

Betoniporsaat kasvattavat kylkiinsä smaragdinvihreää sammalta. Siirtolenkkien ruostumisprosessi tuottaa kaunista väriä. Vanha betoni tummuu ja murenee reunoiltaan. Routa kallistaa ja kuljettaa vuosi vuodelta ja sentti sentiltä syrjään alkuperäisestä paikasta.

Pysäköinti- ja ajokiellon status alkaa olla sementoituneen sijasta sammaloitunut.

Eivät talotkaan ikuisia ole, eivät totisesti. Vanhoja, hylättyjä pihapiirejä riittää. Ehkä on tullut tulipalo ja tuhonnut kaiken hetkessä. Ehkä on tullut elämänmuutos tai vanhuus, ja asukkaat ovat jättäneet kotinsa. Lahottajat ja murentajat tekevät töitään. Käärmeet löytävät ravinnokseen pienjyrsijöitä ja suotuisia elinpiirejä aivan kaupungin kyljestä.

Kodin portaat puskevat vihreää. Kaide ei enää tue ketään.

Vaikka ihmisen tekemä pikku hiljaa murenee ja häviää, jää vanhoihin talonpaikkoihin monesti marjapensaita, hedelmäpuita ja kukkamailta karanneita perennoja. Ne kasvavat, kukoistavat ja leviävät.
 

Palavarakkaus on karannut lähiniitylle.

 

Ihminen voi yrittää pyristellä ja jättää merkkinsä. Graffitit ja nuotiopaikat kertovat satunnaisista vieraista. Kun ajotiet umpeutuvat ja heinät ja pusikko kasvavat tarpeeksi, eivät ihmiset enää viitsi vaivautua.

Muuri murenee vähitellen.

Tulipalon jäljet näkyvät muutamia vuosia. Puiden mustuneet rungot jäävät törröttämään. Rautaromu jää ruostumaan ja kutistuu kokoon. Mutta kaiken vihreän kasvua tulipalo edistää.

Tulipalosta on noin viisi vuotta aikaa.

Elokuun keltaiset kukat

Kun kultapallot ovat parhaassa kukassaan, tietää, että kesä alkaa olla lopuillaan. Kultapallo on perinnekasvi, joka tyytyy vähään. Se ei vaadi kasvupaikaltaan paljon, ja maljakossakin se jaksaa sinnitellä kauniina toista viikkoa.

Kultapallo saa hyvälle tuulelle!

Haluan pitää maljakkoon poimittujen kultapallojen varret mahdollisimman pitkinä. Kultapallo on sen verran näyttävä kukkija, että jo muutama varsi riittää. Maljakko saa mielellään olla korkea.

Yksinkertainen maljakko on 80-luvulta.

Siperianunikko kukkii lähes koko kesän. Puhjenneen kukan terälehdet putoavat melko nopeasti, eikä siperianunikkoa siksi useinkaan näe maljakkoon poimittuna. Mutta jos kukat poimii nuppuvaiheessa, saa muutaman päivän kestävän näyttävän kimpun. Siitepöly saattaa kyllä aiheuttaa sotkua, joten valkoinen pöytäliina ja siperianunikko eivät oikein sovi yhteen.

Kuin kerättyä auringonpaistetta!

Siperianunikko on niin hehkuvanvärinen ja persoonallinen, että jo yhdestä kukasta saa taiteellisen asetelman. Se on kaunis jo nuppuvaiheessa.

Kupittaan saven maljakko 50-luvulta sopii hyvin yhdellekin kukalle.

Lähijoutomailla kasvaa runsaasti kultapiiskua. Tänään poimin seuraksi vähän kissankelloja. Kultapiisku ei kestä maljakossa kovin pitkään, mutta pari päivää sentään. Kissankello sen sijaan on kestävä.

Keltainen ja sininen ovat hyvä vastapari.

Kultapiiskut ovat vähän jäykkiä, joten maljakossa on hyvä olla avautuva suuaukko.

Välimerensininen maljakko on 50-luvulta. Siinä moni kimppu näyttää kauniilta.

Sininen heijastus valkoisella liinalla.

Sammakkolammella

Ystävälläni on koti metsän keskellä. Hän on kaikkien eläinten ystävä, mutta sammakoilla on kuitenkin erityisasema. Pihapiirissä on pieni sammakkolampi, jossa viihtyy kokonainen sammakkoyhdyskunta. Illan tullen sammakot kömpivät päiväpiiloistaan ja asettuvat sopiviin  vahtipaikkoihin, joku veden rajaan lammen reunalle, joku kivelle.

Sammakot piiloutuivat taitavasti, enkä olisi niitä ollenkaan huomannut, ellei ystäväni olisi sormella osoittanut.  Näimme tällä kertaa kaksi yksilöä, jotka olivat hienostuneen ruskeita väriltään. Kuonon terävähköstä muodosta voisi päätellä, että ne olivat viitasammakoita. Kuvaa en onnistunut nappaamaan.

Tiheä kosteikko- ja metsäkasvillisuus reunustaa lampea. Luonnonkivet rajaavat aluetta.

Lampi on myös monen lentävän hyönteisen tukikohta. Komeat sudenkorennot pörisevät lammen yllä näyttävästi kaarrelleen. Lammen reunustan ruokokasvusto näyttää olevan korentojen kuoriutumiseen soveltuva. Korsiin on kiinnittynyt useita koteloita, joista aikuiset sudenkorennot ovat kuoriutuneet matkoihinsa.

Kuoriutunut sudenkorento on jättänyt jälkeensä haarniskamaisen kotelon.

Lammen reunalla kasvava paksu sammalkasvusto kukkii kauniisti. Sammakoilla on tapana piilotella sammalen alla.

Sammalen kukat ovat kepeät ja lennokkaat.

Läheltä katsottuna karhunsammalkasvusto on kuin pieni metsä!

Lammen laitamilla kasvaa kanervaa, mustikkaa ja juolukkaa.

Pienet keijut pukevat kanervankukan hameekseen.

Juolukan varvut, lehdet ja marjat ovat kauniita. Marjassa on hieno aromi.

Metsäluonto terävöittää aistit ja houkuttelee näkemään hiukan arkitodellisuutta kauemmas. Tätä metsäistä pihapiiriä vartio menninkäinen.

Minä näen tuulenkaataman puun juuristossa kasvot.