Hellepäivän iloja

Paimiolaisella kirppiksellä parveili turisteja. En saanut selvää kielestä, mutta erityisesti lastenvaatteet tuntuivat kiinnostavan. Luovin hyllyjen välissä ja hikoilin. Tarkoitus oli järjestellä oma hyllymyyntipaikka, mutta täytyyhän sitä sentään vähän kierrelläkin. Olen oppinut melko kurinalaiseksi, mutta tänään en voinut vastustaa Sigvard Bernadotten suunnittelemia kynttilänjalkoja ja tuikkuastioita.

Yksinkertainen muoto, näyttävä koristelu

Sigvard Bernadotte (1907-2002) oli ruotsalainen prinssi, suunnittelija ja teollinen muotoilija. Hän suunnitteli paljon funktionaalisia käyttöastioita. Lapsuudenkodissani oli 50-luvulla hankittu Bernadotten suunnittelema teräksinen vesipannu, jossa vesi kiehui nopeasti, ja jonka nokasta ei ikinä karannut pisaraakaan pöydälle. Kyseinen pannu on käytössä vieläkin, eli aktiivista käyttöä on ollut jo lähes 70 vuotta!

Tänään hankkimissani esineissä on moderni muoto, mutta koristekuvioissa on jotakin vähän bysanttilaista, tai toisaalta hyvin ruotsalaista. Esineet ovat minusta kauniit, mutta ne eivät oikein sovi kotiimme. Ajattelin antaa ne vanhemmilleni, joiden sinisävyiseen kotiin ne varmasti sopivat, ja jossa ne tulevat aktiiviseen käyttöön.

Kultauksessa on useita sävyjä. Koboltinsininen on kuninkaallinen väri.

Olen aikaisemmin löytänyt kirppikseltä muutamalla eurolla Bernadotten teräskattilan. Siinä on mielestäni hauska muoto.  Paksun kuparipohjan ansiosta vaniljakiisseli tai muu maitopohjainen ei pala heti pohjaan. Kattila lepää toistaiseksi astiakaapin perukoilla.

Bernadotten astioissa on yleensä "signeeraus". Kattila kuuluu Moderna kök -sarjaan.

Tänään hankkimani kynttilänjalkasarja on ilmeisesti 2000-luvun alussa Neliapilalle suunniteltua Marianne-sarjaa. Se on ollut Bernadotten viimeisiä suunnittelutöitä.

Kaksi kynttilänjalkaa ja kaksi tuikkuastiaa maksoivat yhteensä 10 euroa.

Mikropuutarhassa

Kumma huuma alkoi viattomasti vuotuistella pelargoninetsintäretkellä. Kuvittelin, että paahteisella parvekkeellamme ei mikään viihtyisi. Siitä huolimatta en pystynyt hillitsemään itseäni puutarhamyymälässä - en vaikka harjoittelin useamman kerran.

Pelargoni kestää hyvin aurinkoa ja paahdetta. Meidän yksilömme on ponteva ja kaunislehtinen.

 
Kohta mentiin viherpihalle muuten vain kiertelemään, ja kotiin kannettiin karviaispensas, mustaviinimarjapensas ja vadelmapensas. Sitten matkalla työstä kotiin poikkesin taas puutarhalla, vain katselemaan. Huomasin kuljettavani etupenkillä turvavöissä kotiin pienen kirsikkapuun, jolla oli ihastuttava nimi: Huvimaja. Mustikkapensaat matkustivat takapenkillä.

Tietenkin kaikille kasveille piti hankkia asialliset talvenkestävät ruukut, ja kullekin yksilölle soveltuvaa multaa. Illat kuluivat ruukkuja siirrellessä ja kasvun ihmettä ihaillessa.

Vadelma on yllättänyt marjomalla!

Vadelma on kukkinut ahkerasti ja tuottanut jo vähän marjojakin. En olisi ikinä uskonut, että sellainen lähes lehdetön oksankarahka yltyisi moiseen saavutukseen.

Mustaviinimarjapensaskin kukki runsaasti, mutta tuotti vain yhden marjan, jonka juhlallisesti nautin eräänä kesäiltana. Karviainen tuotti kolme marjaa. Parvekkeellemme ei juuri eksy pölyttäjiä, joten satotoiveet on pidettävä maltillisina.

Pensasmustikalta odotin suuria, varsinkin kun se kukki kauniisti. Kukat kuitenin kuivahtivat, eikä satoa tule. Myös kasvustojen päät ruskettuvat ja kuivuvat, ja osa lehdistä kasvaa epämuodostuneina. Jokin kasvia piinaa, mutta mikä? Toivottavasti ei pahamaineinen mustikkasyöpä!

Marjapensaiden jälkeen tuli istutettua vielä vähän yrttejäkin: ruohosipulia, valkosipulia, basilikaa ja laventelia. Ne viihtyvät ihan kohtuullisesti, kunhan saavat riittävästi vettä.

Olen jättänyt rikkaruohot kitkemättä, kunnes olen aivan varma, että kyseessä todella on rikkaruoho. Toivon mukavia yllätyksiä, ja ainakin pensasmustikkaruukun rikkaruoho osoittautui sittemmin uuden pensaan hentoiseksi aluksi.

Ruohosipulia, valkosipulia, basilikaa ja vähän rikkaruohoja

Viherperheen viimeisin jäsen on vanhan pihapiirin puutarhasta kaivettu pieni viinimarjapensaan taimi. Se on ilmeisesti saanut alkunsa lintujen kuljettamasta siemenestä. Lehdistä päätellen kyseessä on punaviinimarja.

Tässä pikkuisessa viinimarjapensaassa on kauniinväriset ja muodoltaan suorataan graafiset lehdet!

Talviruukuiksi pensaille hankin kotimaiset styroxruukut. Minusta yksinkertaiset mustat ruukut ovat yllättävän tyylikkäät ja korostavat vihreää kasvustoa.

Ruukkujen katveessa voi kasvattaa pikkuruista kivikkopuutarhaa.

Kaikki ei ole ollut yhtä auvoa. Olen häätänyt kirvoja ja muita tuholaisia eri menetelmin: valkosipulikeitteellä, rasvattomalla maidolla ja laimealla mäntysuopaliuoksella. Menestys on ollut vaihteleva. Amppelimansikoita en saanut menestymään ollenkaan, vaan jouduin heittämään ne pois. Pelargoninlehdet ovat välillä maistuneet pulskille vihreille toukille. Liika- ja alikastelun välisellä kaidalla polulla pysyminen on myös haasteellista. Tällä hetkellä ihmettelen mistä kellastuvat viinimarjanlehdet johtuvat.

Etualalla vadelma, taempana viinimarjat, karviainen ja kirsikkapuu. Pensasmustikat takavasemmalla.

 

Säilytyskoreissa on puutarhurin käsivarasto ruukkuja, työvälineitä ja multaa.

Minipuutarhassa on mukava viettää kesäisen viikonlopun aamuhetkeä, kun on vielä viileää ja hiljaista.

Jugurttia ja mansikoita lauantaiaamuna pikkuisessa parvekepuutarhassa

Metsässä

Peikonpömpeli nököttää metsäisen harjun laidalla, mäntyjen katveessa. Se näyttää sammaleeseen kasvaneelta. Satunnainen marjastaja saattaa sen havaita, jos lähestyy harjun jyrkältä laidalta. Mutta ei ehkä arvaa sen tarkoitusta.

Lähellä on pieni laavu ja tulentekopaikka. Vähän matkan päässä on vanha pihapiiri, josta olen kertonut aikaisemmin. Laavulla istuja voi nähdä huikean kauniin auringonlaskun tai muita taivaanilmiöitä. Mutta taivaanilmiöt ovat oikukkaita ja kestävät ehkä vain hetken. Jotta mitään oleellista ei ehtisi mennä ohi silmien, rakensivat vanhan pihapiirin asukkaat harjullensa pienen ulkokäymälän. Siellä ehtii poiketa ihan nopeasti!

Harjulla on melkein puistomaista lähimetsää. Mustikka viihtyy hyvin varjoisalla rinteellä, ja puolukka valtaa alaa aurinkoiselta puolelta.

Kauempana, talon ja pellon takana, on sakeampaa metsää kallioineen ja kosteikkoineen. Sieniä alkaa jo näkyä. Vanhat tutut sienipaikat kasvattavat satoa vuodesta toiseen.

Toki tässäkin paratiisissa on varjonsa. Jo metsässä pyyhin pulskan punkin lahkeestani. Myöhemmin kumisaappaastani löytyi toinen, ilmeisen turhautunut yksilö, joka ei päässyt veriaterialle. Olin nimittäin pukenut sukat lahkeiden päälle. Ja sitten vielä myöhemmin löysin käsivarteeni kiinnittyneenä yhden, joka tosin oli saattanut tulla salamatkustajaksi kaupunkipientareilta.

Vanhan pihapiirin lumo

Metsän ja pellon välissä, kylän laidalla, on rauhallinen talonpaikka. Vahingossa pihapiiriin eksyvät vain marjastajat, jotka katseensa nostaessaan huomaavatkin poimivansa aivan kaivon takana. Yön jäljiltä löytyy peurojen ja muiden metsäneläinten jälkiä. Pilvettömänä yönä, varsinkin talvella, voi nähdä tähtitaivaan kaikessa kirkkaudessaan, ilman valosaasteen vaikutusta. Täysikuun aikaan talon emäntä vaeltaa ikkunasta toiseen taivaalle tähyillen ja ihaillen.

Talossa on asuttu yli 100 vuotta. Välillä oli muutaman vuoden rappioaika, jolloin kukaan ei lämmittänyt taloa tai asunut siinä. Talon ensimmäiset asukkaat elävät nykyisten asukkaiden puheissa, vaikka eivät olleet sukuakaan. Talossa on vietetty vaatimatonta ja nuukaa elämää. Tarvekalut on peritty tai tehty itse. Kaikki on säästetty, korjattu tai käytetty uudelleen.


 

Vanha puuvartinen viikate on tehnyt tinkinsä.

Paljon löytyy sepäntakomaa: saranoita, nauloja ja hevosenpitoon liittyviä tarvikkeita. Eihän siitä ole niin kovin monta vuosikymmentä, kun kaikissa maalaistalossa oli hevonen. Puuvajan seinustalla on kokoelma pieniä aarteita - tai rautaromua, näkökulmasta riippuen.

Monilla vanhoilla esineillä on vielä virka. Tämä vanha pannu avustaa ulkohuoneen käsienpesupaikalla.

Vanhassa navetassa on nykyään kesähuone vieraiden yöpymistä varten. Pelargoni viihtyy aurinkoisella seinustalla.

Kukkienkasteluun ja erityisesti kukkien ihailuun saa helposti kulumaan monta tuntia. Kasteluvedeksi kerätään sadevettä pieniin ja isompiinkin astioihin.

Puutarha on puolivilli, ja välillä on vaikea sanoa, missä luonnonniitty tai metsä alkaa. Saan nauttia tästä lumotusta puutarhasta käydessäni vanhempiani tapaamassa.

Lukuisat mäkimeiramikasvustot (Origanum vulgare) pitävät huolen siitä, että erilaisia pölyttäviä pörriäisiä riittää! Mäkimeirami on kalkinsuosija.

Salaperäinen lehtoneidonvaippa piiloutuu taitavasti

Jokunen vuotta sitten äitini, aktiivinen luontotarkkailija, havaitsi melko runsaan esiintymän lehtoneidonvaippaa (Epipactis helleborine) lähes pihapiirissään. Pihatien päässä, maantien pientareella ja ojassa oli useita komeita yksilöitä. Sinä kesänä äitini suurieleisesti esti pientareiden niiton noiden ihanien kämmeköiden kasvupaikalta. Hän astui epäröimättä kädet levällään lähestyvän traktorin eteen! Onneksi pientareita parturoiva paikallinen urakoitsija oli heti juonessa mukana ja ymmärsi rauhoitettujen kasvien suojelun tärkeyden.

Nämä lehtoneidonvaipat kasvavat ojanpohjalla muun kasvillisuuden seassa. Kasvupaikka on Paraisilla Lielahdessa.

Seuraavina vuosina olemme aina käyneet kukkakävelyllämme katsomassa lehtoneidonvaippojen kasvun vaiheita. Tänä vuonna kasvit ovat ehkä kuivuuden takia jääneet melko mataliksi, mutta ne ovat levinneet yksittäisinä jo pihapiiriinkiin. Edelleen myös alkuperäisessä paikassa ojanpohjalla on useita yksilöitä. Onneksi niittokone ei ojanpohjalle yllä. Mutta ilmeisesti lehtoneidonvaippa maistuu jollekin metsäneläimelle, varmaankin peuroille. Pihapiirin yksilöistä on joku ehditty syödä ennen kukintaa.

Näiden yksilöiden kukinnot ovat vihertävän ja vaaleanpunisen kirjavat.

Lehtoneidonvaippa on piiloutumisen mestari. Sitä on vaikea havaita, vaikka tietäisi tarkan kasvupaikan. Silti se voi kasvaa lähes metrin mittaiseksi. Väritys ja kasvutapa sulauttavat sen ympäröivään kasvillisuuteen täydellisesti. Ilmeisesti kukintojen väritys voi vaihdella jonkin verran.

Sanoisin, että lehtoneidonvaippa voi olla myös hankala kuvattava. Ojanpohjalla joutuu harrastamaan sattumakuvausta, kun kukan tasalle ei pääse, ja kukinto vielä nuokkuu hieman. Mutta onpas se viehkeä ja salaperäinen kasvi!

Sadepäivän iloja

Kovat sadekuurot vähän rajoittavat ulkoilua. Mutta sitten voi puuhata muuta. Olisi ollut kirjoja luettavana, pyykkiä pesemättä ja niin edelleen. Mutta mieleni teki kirppikselle. Kierrokseni jäi melko vaatimattomaksi, mutta auttoi kirppiskaipuuseen. Käväisin kahdella kotiani lähinnä sijaitsevalla itsepalvelukirppiksellä. En mielestäni ole enää vuosiin tehnyt kovin kummoisia löytöjä täältä Turusta, mutta jotakin kohtuullisen hintaista sentään osuu joskus silmiin.

Tänään Löysin Rörstrandin litran vetoisen vesikannun ja kastikekulhon. Ne lienevät muotokielensä ja koristelunsa perusteella 60-luvulta. En olisi tarvinnut kannua, enkä varsinkaan kastikekulhoa, mutta jotenkin ne vetosivat olemuksellaan minuun. Siitä huolimatta, että taas tuli lisää käsinpestäviä astioita!

Kannun hinta oli 5,80 ja kulhon 4,80 euroa.

Astioissa on käytetty kultausta hauskalla tavalla. En tunne sarjan nimeä, enkä sitä ainakaan pikaisella nettihaulla löytänyt. Voi tietysti olla, että astiat ovat alun perin olleet Rörstrandin täysvalkoista posliinia, joihin joku on itse maalannut kultakoristeet. Siinä tapauksessa maalaaja olisi vaatimaton, koska nimikirjaimet puuttuvat astioiden pohjasta. 1950 - 1970-luvuilla posliininmaalausta harrastettiin ainakin Suomessa paljon. Äitinikin koristeli Arabian valkoista posliinia maalaamalla.

Kuvio on yksinkertainen ja minusta vitsikäs.

Kastikekulholle ei varmaankaan ole kovin paljon käyttöä. Mutta kulho ja kiinteä aluslautanen voisivat toimia vaikkapa mummonkurkuille tai marjoille tarjoiluastiana.

Kastikekulhon muoto on funktionaalinen. Lautaselle on hyvä asetella kauha tai lusikka.

Lisäksi löysin yhden lasin täydennykseksi ns. "Liekki-lasistoon". Olen aikoinani löytänyt kirppikseltä muutaman kauniin vanhan viinilasin, joihin on hiottu kuvio, joka minusta muistuttaa liekkiä. Mieheni mielestä tosin kyseessä on lyhdekuvio. Liekkien kärjet osoittavat sopivan kaatorajan juomalle. Epäilen, että lasisto on ruotsalaista alkuperää.

Liekki-lasi maksoi 1,40 euroa.

Reissun saldo.

Rörstrand jää Arabian varjoon

 

Olen monesti ihmetellyt, miksi Suomessa ei oikein arvosteta Rörstrandin vanhoja astioita. Niitä saattaa löytää kirppiksiltä varsin edullisesti. Silti ne ovat varsin laadukkaita, ja malleissa ja kuvioissa on monesti jotakin hiukan eksoottista kotoiseen Arabiaan verrattuna. Arabiahan perustettiin aikoinaan (1873) Rörstrandin tytäryhtiöksi. Sittemmin (1916) Arabian osakekanta myytiin suomalaisille. Myöhemmin (1927) Rörstrand siirtyi Arabian hallintaan. Sittemmin on ollut monipolvisia omistajanvaihdoksia ja tehtaiden yhdistymisiä, ja nykyään Fiskars omistaa sekä Arabian että Rörstrandin tuotemerkit. On mielenkiintoista lukea, miten Arabian ja Rörstrandin nettisivuilla kerrotaan niiden historiasta - näkökulmat ovat erilaiset, ja niin ovat painotuksetkin:

• Arabia: https://www.arabia.fi/arabiasta/arabian-historia
• Rörstrand: http://www.rorstrand.se/om-rorstrand/var-historia

Pientareilla tänään

Heinäkuu on jo edennyt alkupäivistään. Alkaa olla sydänkesä. Pientareilla on taas uusia lajeja ihailtavina. Vaikka Turun seudulla onkin viime päivinä kuurotellut, näyttävät monet kasvit edelleen kärsivän kuivuudesta. Mutta myös reheviä kohtia löytyy. Ja minä pidän erityisesti kuivilla kedoilla viihtyvistä kasveista.

Tänään ei ollut kukkienpoimintapäivä, mutta kaikkea kiinnostavaa ilmaantui eteen lähireiteillä. On hauska tunne, kun piennarkasvillisuuden seasta erottaa jotakin, joka ei oikein tunnu kuuluvan maisemaan. Uuden parkkipaikan reunassa kasvoi yllättäen hyvinvoiva malva. Se on ehkä tullut siirretyn maan mukana, tai sitten se on vanhan puutarhan karkulainen. Toivottavasti se saa olla rauhassa ja lisääntyä.

Klassikkotarinoissa sankarittarella on usein malvanvärinen puku.

Keltamataran tuoksu on huumaava, ja täydessä kukassa olevan keltamataran väri on keltaisempi kuin keltainen. Kun keltamataroita näkee, tietää, että on keskikesä. Keltamatara on vaarantunut, kun perinneympäristöt ovat katoamassa. Täällä Varsinais-Suomessa sitä onneksi näkyy vielä aika runsaina kasvustoina.  Mataraan on liitetty kansanperinteessä monia mystisiäkin ominaisuuksia. Eri kasvinosista saa keltaista ja punaista väriä. Siihen aikaan, kun patjoissa käytettiin vielä olkea, saatettiin lisätä osa mataraa hyvää tuoksua antamaan, ja ilmeisesti myös tuhohyönteisiä karkottamaan. Tuoksun takia keltamataraa käytettiin myös vainajan makuusijalla.

Tämä keltamatara on valinnut kasvukumppanikseen nutrianruskean heinän, kuin omaa hehkeyttään korostaakseen.

Pidän kaikista kellokukista. Nyt pientareilla näkyy vuohenkelloja, jotka ovat näyttäviä ja kestävät hyvin maljakossa. Niitä on hankala pitää kurissa kotipuutarhoissa, ja moni yrittää päästä niistä eroon. Mutta voi niitä ajatella hyötykasveinakin. Luontoportin mukaan juurakko on syötävä ja muistuttaa maultaan palsternakkaa. Nuoria lehtiä on käytetty salaattina. Minun kokemukseni mukaan vuohenkellon lehdissä tosin on helposti ruostetautia, tai ne ovat muuten vaivaisia.

Vuohenkello on näyttävä ja kestää hyvin maljakossa.

Peurankellot ovat kellokukista minusta kaikkein ihmeellisimpiä, eikä niitä juuri täällä Turun seutuvilla näekään. Luontoportin mukaan peurankellon levinneisyys on kaakkoispainotteinen. Muistan vielä hyvin, kun teini-iässä näin luonnossa ensimmäisen peurankellon. Seuraava havainto tuli vasta aikuisiässä. Mutta nämä ihmeelliset lähipientareet ovat taas yllättäneet muutamallakin esiintymällä. Joku innokas poimija tuntuu kylläkin heti poimivan kaikki näyttävät yksilöt, ja lähipäivinä on todennäköisesti pientareiden niiton vuoro.

Peurankello voi joskus kasvaa näin rehevänä.

Isosinivalvatin runsaat kasvustot huomasin ensimmäisen kerran viime vuonna. Sinivalvattia kasvaa läheisellä joutomaalla, jossa on vanhoja talonpaikkoja. Epäilen, että kyseessä on puutarhakarkulainen. Sen verran komea kasvusto on, että siitä voi vielä tulla riesaa, kun se tukahduttaa alleen muut kasvit.

Isosinivalvatti valtaa alaa.

Sinivalvatin kanssa samalla joutomaalla viihtyy ainakin kaksi erilaista suopayrttilajiketta. Tämä yksinkertainen ja vienon vaaleanpunainen lajike on suosikkini. Hieman myöhemmin kukkii kerrottu valkoinen lajike. Nämä suopayrit ovat varmaankin vanhojen pihojen viljelyjäänteitä. Suopayrtin juurta on käytetty aikoinaan saippuan tavoin. Suopayrtti kestää hyvin maljakossa.

Suopayrtti tuoksuu vienosti iltaisin.

Juhlien jälkeen

Meillä oli eilen vieraita. Juhlia on kiva valmistella, kun tulossa on rakkaita ystäviä. Usein blogeissa näkee upeita juhlakuvia. Valmistelutouhuissa minulta kuitenkin unohtuu valokuvaaminen.

Mutta juhlien jälkiä siivoillessa on kiva vielä fiilistellä ja muistella tunnelmia! Kaikille taisi onneksi tulla vatsa täyteen, ja emäntä kaatoi viiniä vain yhden vieraan syliin, aika reilusti tosin. Vieras suhtautui asiaan ihailtavan tyynesti.

Näistä laseista on juotu pitkään säästeltyä kuohujuomaa. Reunamilla on mansikkatahroja ja huultenkuvia. Nam ja kiitos Pasille! Alle 18-vuotiaat maistelivat seljankukkajuomaa.

Upealle tuliaisruusulle täydellisen sopiva maljakko vuoti, mutta onneksi maltillisesti. Tämä viiden euron kirpparihankinta ei tainnutkaan olla ihan niin hyvä löytö kuin luulin. Mitä tehdä kauniille maljakolle, joka ei pysty perustehtäväänsä? Vähän pahaa tekisi heittää pois näin upea Kupittaan saven maljakko.

 

Tämä Kupittaan saven maljakko ei pidä vettä!

Seuraavaksi paras maljakko löytyi vasta tänään. Mutta ruusu ei ota kantaa maljakkoonsa. Se on ilmeisen tyytyväinen, ja tänään auennut vielä kukkeammaksi.

Musta (oikeastaan koboltinsininen) maljakko on Erkkitapio Siiroisen ja vuodelta 1976.

Konvehteja jäi maisteltavaksi iltapäiväkahvin kera.

Lautanen on Arabian Helios-sarjaa 1960-luvulta.

Suopayrtit ovat lähipientareilta. Ne ovat ilmeisesti vanhan puutarhan jäänteitä. Minusta tämä yksinkertainen, vienon vaaleanpunainen lajike on erityisen viehättävä.

Maljakko ja kulho ovat Kupittaan saven tuotantoa.

Kimpussa suopayrtin lisäksi keltamataraa, ahdekaunokkia, angervoa ja vuohenkelloa.

Suopayrtit muodostavat runsaita kasvustoja. Niitä löytyy usein vanhoista pihapiireistä.

Kiitos Pasille, Katariinalle, Anastasialle ja Aleksandralle rennosta ja hauskasta illasta!