Pientareilla tänään

Heinäkuu on jo edennyt alkupäivistään. Alkaa olla sydänkesä. Pientareilla on taas uusia lajeja ihailtavina. Vaikka Turun seudulla onkin viime päivinä kuurotellut, näyttävät monet kasvit edelleen kärsivän kuivuudesta. Mutta myös reheviä kohtia löytyy. Ja minä pidän erityisesti kuivilla kedoilla viihtyvistä kasveista.

Tänään ei ollut kukkienpoimintapäivä, mutta kaikkea kiinnostavaa ilmaantui eteen lähireiteillä. On hauska tunne, kun piennarkasvillisuuden seasta erottaa jotakin, joka ei oikein tunnu kuuluvan maisemaan. Uuden parkkipaikan reunassa kasvoi yllättäen hyvinvoiva malva. Se on ehkä tullut siirretyn maan mukana, tai sitten se on vanhan puutarhan karkulainen. Toivottavasti se saa olla rauhassa ja lisääntyä.

Klassikkotarinoissa sankarittarella on usein malvanvärinen puku.

Keltamataran tuoksu on huumaava, ja täydessä kukassa olevan keltamataran väri on keltaisempi kuin keltainen. Kun keltamataroita näkee, tietää, että on keskikesä. Keltamatara on vaarantunut, kun perinneympäristöt ovat katoamassa. Täällä Varsinais-Suomessa sitä onneksi näkyy vielä aika runsaina kasvustoina.  Mataraan on liitetty kansanperinteessä monia mystisiäkin ominaisuuksia. Eri kasvinosista saa keltaista ja punaista väriä. Siihen aikaan, kun patjoissa käytettiin vielä olkea, saatettiin lisätä osa mataraa hyvää tuoksua antamaan, ja ilmeisesti myös tuhohyönteisiä karkottamaan. Tuoksun takia keltamataraa käytettiin myös vainajan makuusijalla.

Tämä keltamatara on valinnut kasvukumppanikseen nutrianruskean heinän, kuin omaa hehkeyttään korostaakseen.

Pidän kaikista kellokukista. Nyt pientareilla näkyy vuohenkelloja, jotka ovat näyttäviä ja kestävät hyvin maljakossa. Niitä on hankala pitää kurissa kotipuutarhoissa, ja moni yrittää päästä niistä eroon. Mutta voi niitä ajatella hyötykasveinakin. Luontoportin mukaan juurakko on syötävä ja muistuttaa maultaan palsternakkaa. Nuoria lehtiä on käytetty salaattina. Minun kokemukseni mukaan vuohenkellon lehdissä tosin on helposti ruostetautia, tai ne ovat muuten vaivaisia.

Vuohenkello on näyttävä ja kestää hyvin maljakossa.

Peurankellot ovat kellokukista minusta kaikkein ihmeellisimpiä, eikä niitä juuri täällä Turun seutuvilla näekään. Luontoportin mukaan peurankellon levinneisyys on kaakkoispainotteinen. Muistan vielä hyvin, kun teini-iässä näin luonnossa ensimmäisen peurankellon. Seuraava havainto tuli vasta aikuisiässä. Mutta nämä ihmeelliset lähipientareet ovat taas yllättäneet muutamallakin esiintymällä. Joku innokas poimija tuntuu kylläkin heti poimivan kaikki näyttävät yksilöt, ja lähipäivinä on todennäköisesti pientareiden niiton vuoro.

Peurankello voi joskus kasvaa näin rehevänä.

Isosinivalvatin runsaat kasvustot huomasin ensimmäisen kerran viime vuonna. Sinivalvattia kasvaa läheisellä joutomaalla, jossa on vanhoja talonpaikkoja. Epäilen, että kyseessä on puutarhakarkulainen. Sen verran komea kasvusto on, että siitä voi vielä tulla riesaa, kun se tukahduttaa alleen muut kasvit.

Isosinivalvatti valtaa alaa.

Sinivalvatin kanssa samalla joutomaalla viihtyy ainakin kaksi erilaista suopayrttilajiketta. Tämä yksinkertainen ja vienon vaaleanpunainen lajike on suosikkini. Hieman myöhemmin kukkii kerrottu valkoinen lajike. Nämä suopayrit ovat varmaankin vanhojen pihojen viljelyjäänteitä. Suopayrtin juurta on käytetty aikoinaan saippuan tavoin. Suopayrtti kestää hyvin maljakossa.

Suopayrtti tuoksuu vienosti iltaisin.